Hippos 5/2019

RATSUN SELKÄONGELMAT

 Selkä toimii yhdistävänä siltana hevosen etu- ja takaosan välillä. Sen tehtävänä on kannatella vatsaontelon painoa ja hevosen liikkuessa toimia voiman momenttina sekä vakauttaa liikettä. Lähes jokainen ratsuhevonen kärsii selkävaivoista jossain vaiheessa elämäänsä. Valtaosalla kivut ovat ohimeneviä, mutta joillain vaivoista saattaa muodostua pitkäkestoinen ja vaikeasti ratkaistavissa oleva ongelma. Selkävaivojen esiintyvyyteen vaikuttavat muun muassa hevosen rakenne, perimä, liikunnan määrä ja laatu, varusteiden sopivuus sekä ratsastajan taidot ja paino. Suora tai köyry selkä on mielletty jäykäksi ja se myös harvoin korreloi hyvän suorituskyvyn kanssa. Notko selkä vaatii tukilihaksistolta enemmän ja on alttiimpi okahaarakevälien kaventumiselle. Ideaali selän rakenne on hyvin loivan S-kirjaimen mallinen. ”Terävät kulmat” tai rangan suorat pätkät lisäävät rasitusta paikallisesti. Paraskaan rakenne ei toki takaa ongelmatonta elämää, etenkin jos hoito ja valmennus on osaamatonta tai epäsopivaa. Sopivan satulan merkitystä ei voi tarpeeksi korostaa. Sopivan satulan löytäminen voi olla hyvinkin haastavaa, erityisesti jos hevosen selän rakenne tai biomekaniikka on kovin poikkeava. Lajien välillä on jonkin verran eroavaisuuksia trauma- ja rasitusvammatyyppien suhteen. Este- ja kenttäratsuilla esiintyy kouluratsuihin verrattuna hieman enemmän traumaperäisiä vaivoja. Kouluratsujen selät ovat alttiita lajinsa puolesta rasitusperäisille ongelmille. Lännenratsujen sliding stopit altistavat lanneselän rasitukselle.

OIREET

Selkäkipuisen hevosen oireet tulevat tyypillisimmin esiin ensimmäisenä laukassa, sillä siinä selän liikkuvuus (koukistus, ojennus ja taipuminen) on suurempaa kuin ravissa ja käynnissä. Selkäongelmaisen hevosen tyypillisiä oireita ovat mm. heikentynyt suorituskyky ja rajoittunut rangan liike, mikä voi näkyä esimerkiksi madaltuneena hyppykaarena tai vinoutena. Askelpituus tyypillisesti lyhenee ja kokoamisessa voi ilmetä ongelmia. Selkäkipuinen hevonen saattaa alkaa vältellä satulointia tai selkään nousua. Monesti selkäkipuisen hevosen oireet ovat selkeimmät ratsastajan kanssa ja tilan edetessä voi esiintyä pukittelua, pystyyn nousemista, pään viskomista tai ryntäämistä. 

DIAGNOSTIIKKA

Selkäperäisen ongelman hoidossa on olennaista selvittää kivun perimmäinen syy, jotta hoito olisi mahdollisimman kokonaisvaltaista ja tehokasta. Onko kyse liiallisen treenin aiheuttamasta lihaskireydestä, epäsopivan satulan aiheuttamista ongelmista, traumasta, rakenteellisesta ongelmasta vaiko jostain muusta. Selkävaivojen taustalta saattaa löytyä useampikin syy ja löydökset voivat myös olla sekundäärisiä. Yleensä eläinlääkärin tutkimukset aloitetaan kuuntelemalla ratsastajan ajatuksia oireista sekä katsomalla hevosta työssään. Seuraamalla hevosen liikkumista taluttaen, juoksuttaen ja ratsain voidaan muodostaa jo melko hyvä käsitys ongelmien sijainnista ja voimakkuudesta. Katsoen hevosta sen seistessä tasajaloin tasaisella alustalla voidaan havaita lihaksiston puolieroja ja rakenteellisia tai lihaksistollisia poikkeavuuksia. Palpatorinen tutkimus eli käsin tunnustelu antaa lisätietoa mahdollisista turvotuksista, lämpötilaeroista, arkuuksista tai muista poikkeavuuksista lihaksistossa tai rangassa. Rangan liikkuvuutta voidaan testata käsin manipuloimalla ja tämän avulla mahdollisesti paikantaa huonommin liikkuvia tai aristavia selän osia. Puudutuksia käytetään selkätutkimuksissa huomattavasti vähemmän kuin ontumatutkimuksissa. Lämpökamerasta voi tietyissä tilanteissa olla apua. Hevosen selän kuvantamisen haasteena on eläimen suuri koko ja kunnollisten kuvantamislaitteiden kalleus. Selän kuvantamisessa ultraääni ja röntgen ovat tällä hetkellä yleisimmät ja helpoimmin saatavilla olevat apuvälineet. Skintigrafiaa eli luuston gammakuvantamista voidaan käyttää apuna, mikäli diagnoosiin on muuten haasteellista päästä. MRI- ja TT-laitteita (magneettikuvaus ja tietokonetomografia) meillä ei vielä ole käytettävissä täysikokoisten hevosten selän kuvantamiseen. 

Yksi yleisimmistä selkäongelmista on lihasperäinen kiputila, joka monesti on sekundääristä, esimerkiksi ontumasta, huonosti istuvasta satulasta tai ratsastajan vinoudesta aiheutuvaa. Lihasperäisen kiputilan hoito on monesti suoraviivaista ja palkitsevaa, kunhan varsinainen lihasvaurio on pientä ja mahdolliset alla olevat tekijät on saatu hoidettua tai poissuljettua. Selkälihaksissa voi esiintyä venähdyksiä ja revähdyksiä, joiden hoitoon saattaa kulua jopa useita kuukausia. Nämä oireilevat tyypillisesti paikallisesti turvotuksena ja aristuksena ja ovat diagnosoitavissa ultraäänitutkimuksella. Lihaksiston rappeumasairaudet voivat oireilla selkäkipuna ja/tai aiheuttaa selkälihasten surkastumaa. Rappeumasairautta epäiltäessä suositellaan lihaskoepalan ottoa diagnoosiin pääsemiseksi. Selän luusto-ongelmista okahaarakevälien kaventuminen tai puuttuminen eli niin sanottu kissing spine ovat tunnettuja ja helposti diagnosoitavissa röntgentutkimuksella. Spondyloosi eli nikamien silloittuminen on rappeumasairaus, jossa nikamarunkojen välille muodostuu uudisluusta siltoja jäykistämään ja tukemaan rankaa. Hevosilla spondyloosi on huomattavasti harvinaisempi kuin ihmisillä ja koirilla. Sekä kissing spine että spondyloosi tyypillisesti vähentävät rangan liikkuvuutta ja erityisesti aktiivivaiheessa voivat aiheuttaa voimakastakin kipua, mutta voivat myös olla oireettomia. Rangan pieniin fasettiniveliin voi kehittyä rasitusperäisiä niveltulehduksia tai nivelrikkoa ja tämä onkin suhteellisen yleistä etenkin vannhemmilla hevosilla. Okahaarakkeiden päällä ja välissä kulkeva dorsaaliligamentti eli niin kutsuttu selkäjänne on altis traumaperäiselle vauriolle, mutta siihen voi aiheutua muutoksia myös rasituksesta tai jopa epäsopivasta satulasta johtuen. Rangan murtumat ovat hevosilla harvinaisia, mutta mahdollisia. Okahaarakkeiden murtumia esiintyy erityisesti sään alueella trauman seurauksena. Rangan rasitusmurtumia on todettu laukkaratsuilla. Hevosilla ei esiinny selän välilevyjen pullistumaa kuten ihmisillä ja koirilla, mutta välilevyissä voi esiintyä rappeumamuutoksia. Lanne- ja ristiselän liitoskohdassa selän liikkuvuus on suurinta ojennus-koukistus-suunnassa ja tällä alueella voidaan havaita välilevyn rappeumaa erityisesti vanhemmilla hevosilla. Bakteriellit infektiot ja kasvaimet ovat äärimmäisen harvinaisia rangan alueella.

 HOITO

Hoidon tavoitteena on tehdä hevosesta mahdollisimman kivuton sekä auttaa suorituskyvyn palauttamisessa tai parantamisessa. Lievimpiä tapauksia lukuun ottamatta yleensä ensimmäinen askel hoidossa on lepo, joka yhdistetään monesti tulehduskipulääkekuuriin. Tulehduskipulääkkeiden lisäksi voidaan tapauskohtaisesti käyttää myös muita kipua lievittäviä lääkkeitä sekä paikallisesti iholle annosteltavia voiteita tai linimenttejä. Levon pituus riippuu mm. diagnoosista, kivun määrästä ja oireiden voimakkuudesta. Levon tarkoituksena on palauttaa kudoksiin ns. normaalitila poistamalla kipua lisäävät tekijät ja vähentämällä tulehdusta. Varusteiden sopivuus tulee tarkistaa viimeistään tässä vaiheessa, jotta ongelmaan ei palattaisi, kun hevosta aletaan uudestaan liikuttamaan. Fysikaalisella hoidolla (kylmä, kuuma, sähkö jne.) voidaan saavuttaa nopeaa edistymistä erityisesti vamman akuuttivaiheessa, mutta siitä voi olla apua myös ylläpitävänä hoitomuotona. Manuaaliterapia on yksi vanhimmista hoitomuodoista selkäkivun hoidossa ja on edelleen varsin toimiva ja tehokas apu, kunhan tiedetään mitä hoidetaan, miksi, milloin ja millä tekniikalla. Hieronnasta voi jopa olla haittaa silloin kun kipu on voimakasta ja kudoksissa on selkeä tulehdustila. Kiropraktia ei yleensä sovellu silloin kun hevosella on voimakkaat luustomuutokset tai ainakin tulee tarkkaan tietää mitkä osat rangasta voidaan käsitellä kiropraktisesti ja minkä osien käsittelyssä tulee noudattaa erityistä varovaisutta.  Injektiohoidolla voidaan saavuttaa nopea kivun ja tulehdustilan lievitys sekä mahdollistaa manuaaliterapian paras vaikutus vaikeammissa tapauksissa. Kortisoni on edelleen varsin tehokas kivunpoistaja ja tulehdustilan lievittäjä. Sitä käytetäänkin erityisesti okahaarake- ja fasettinivelkiputilojen hoitoon. Akupunktio ja mesoterapia ovat myös yleisesti käytettyjä hoitomuotoja, joista osa potilaista saa selkeästi apua. PRP-hoitoa eli verihiutalerikasta plasmaa voidaan käyttää lihas- ja ligamenttivaurioiden hoidossa. Kirurgisiin toimenpiteisiin joudutaan turvautumaan selkävikojen hoidossa vain harvoin. Fysioterapialla on ratkaiseva rooli erityisesti pitkäaikaiskuntoutettavien ja kroonisesta selkäkivusta kärsivien potilaiden hoidossa. Hevosten fysioterapia on kehittynyt viime vuosina huimasti ja koulutettuja fysioterapeutteja on saatavilla jo koko maassa. Hoitoa suunniteltaessa on tärkeää löytää potilaalle sopivimmat ja tehokkaimmat hoitomuodot, jotta hoitovaste olisi hyvä ja sairasloman pituus jäisi mahdollisimman lyhyeksi.

 ENNALTAEHKÄISY

Ratsuhevosen valmentamisessa on haaste rakentaa lihaskuntoa ja kestävyyttä maltilla vaadittavien tehtävien tasolle. Vaikka rakenteella on merkittävä vaikutus selkäongelmien esiintyvyydelle, se ei kuitenkaan tarkoita sitä, etteikö esimerkiksi notkoselkäisellä hevosella voisi kilpailla menestyksekkäästi korkeallakin tasolla. Avainasioita ovat altistavien tekijöiden tiedostaminen ja niiden huomioiminen treenissä sekä mahdollisten ongelmien tai poikkeavuuksien varhainen havaitseminen. Taitava ratsastaja pystyy vaatimaan hevoselta vain sellaisia tehtäviä, joihin se on valmis. Taitava ratsastaja myös tuntee, milloin hevonen tarvitsee lepoa tai palauttavaa kevyempää treeniä ja milloin taas voidaan vaatia maksimaalisempaa suorittamista. Epäsopivan satulan käyttö voi saada alulle noidankehän, joka pahimmillaan johtaa pitkiin sairaslomiin tai jopa kilpauran päättymiseen. Traumaperäisiä vammoja pystyy jonkin verran ehkäisemään huolehtimalla hevosen lihaskunnosta, varusteista ja ratsastuspohjista sekä kilpailuttamalla hevosta maltilla, unohtamatta riittävää palautumista. Vahinkoja ei kuitenkaan aina pysty välttämään ja niiden sattuessa vaurioiden selvittäminen ja hoidon nopea aloitus ovat tae parhaimmalle lopputulokselle.

Kira Kanerva ELL