Hippos 1/2024

Kaviokuume - aina ajankohtainen

Kaviokuumeeseen apua uudesta lääkeryhmästä

Kaviokuume on sairaus, joka aiheuttaa hevosille usein pitkällistä kipua ja hyvinvoinnin heikkenemistä. Tilanne on ikävä ja turhauttava niin kaviokuumetta sairastaville hevosille kuin niiden omistajillekin. Nyt ilmassa on kuitenkin hippunen uutta toivoa paremman lääkkeen löytymisestä tekijään, joka on yleisin kaviokuumeen aiheuttaja. 

  Kaviokuume aiheutuu hevosella yleensä kolmesta eri syystä. Tila voi syntyä endogrinologisesti eli aineenvaihduntaan liittyvistä hormonaalisista syistä, endotoksemiasta eli vakavan yleistulehduksen seurauksena tai mekaanisesti. 

Endotoksemiassa hevoset ovat hyvin sairaita, kuten jälkeistenjäämisestä johtuvasta kohtutulehduksesta kärsivä tamma. Mekaaninen kaviokuume taas voi tulla esimerkiksi silloin, kun hevosen toisessa jalassa on murtuma ja hevonen varaa painoa normaalia enemmän viereiselle jalalle. 

Yleisin syy kaviokuumeeseen sen sijaan löytyy endokrinologiselta puolelta. Insuliinin säätelyhäiriöstä eli dysregulaatiosta johtuvasta kaviokuumeesta kärsivät hevonen luokitellaan usein metabolista oireyhtymää sairastaviksi. Näiden hevosten insuliinin säätely ja kudosten vaste insuliiniin on epänormaali.   

Jokainen hevonen voi periaatteessa sairastua endogrinologiseen kaviokuumeeseen, mutta toisten hevosten tiedetään olevan sille geneettisesti alttiimpia. Lisäksi ne, jotka ovat jo kertaalleen sairastuneet kaviokuumeeseen elämässään, ovat suuremmassa riskissä sairastua uudelleen. Hyvin korkea insuliini nostaa myös kaviokuumeen kehittymisen riskiä pitkällä aikavälillä. Myös hoitamaton PPID, aivolisäkkeen keskilohkon toimintahäiriö, nostaa riskiä sairastua kaviokuumeeseen. Aiemmin PPID tunnettiin nimellä Cushingin tauti. 

Voimakas lihavuus on kaviokuumeen riskitekijä. Aktiivinen liikunta parantaa insuliiniherkkyyttä myös hevosella.

Kaviokuumeen diagnostiikka 

Akuutin, voimakkaan kaviokuumeen diagnostiikka on yleensä aika helppoa ja omistajat tunnistavat sen melko hyvin. Hevoset ovat hyvin kipeitä, vaihtelevat painoa jalalta toiselle, siirtävät sitä voimakkaasti takaosalleen tai tekevät kumpaakin. Digitaali- eli varvaspulssit ovat voimakkaat ja kaviot aristavat usein kaviopihtitutkimuksessa. Osa hevosista ei halua nostaa jalkojaan. Hevoset kävelevät varoen lyhyin askelin, erityisesti kääntyminen on niille vaikeaa.  

Kroonisen kaviokuumeen tunnistaminen ei sen sijaan ole aina yhtä helppoa. Voi olla, että hevonen on sairastanut joskus akuutin kaviokuumeen ja sen jälkeen liike on vähän jäänyt töpöttäväksi, mutta alkuperäistä paljon paremmaksi. Kaviot kasvavat renkaina ja ajoittain hevoset voivat arkoa kävelyä kovilla alustoilla tai kipeytyä kengityksen jälkeen. Tällöin kannattaa olla yhteydessä omaan eläinlääkäriin, tutkia mahdollisia taustatekijöitä ja ehdottomasti röngenkuvata kaviot. 

Aina kun hevonen sairastuu kaviokuumeeseen, tulee pyrkiä hoitamaan juurisyytä, muuten sairautta ei saada kuriin. Yleisin juurisyy on siis metabolinen oireyhtymä, jossa insuliinin säätely on häiriintynyt. Diagnoosiksi riittävät usein kliiniset oireet ja eläinlääkärin kokonaisarvio. 

Lisäksi voidaan tehdä erilaisia insuliinimittauksia, joko rasitustestinä tai vain yksittäisenä mittauksena. Insuliinin ollessa korkealla se on hyvinkin luotettava diagnostinen keino metabolisen oireyhtymän diagnostiikassa, mutta negatiivinen tulos ei vastaavasti ole yhtä luotettava. Diagnostiikan tukipilareita ovat myös röntgenkuvat kavioista, mutta en voi olla korostamatta hyvää kliinistä tutkimusta.   

Kaviokuumeen hoitomuodot 

Kun on päästy diagnoosiin, on aika miettiä mitä seuraavaksi. Akuutissa kaviokuumetilanteessa hevoset luonnollisesti tarvitsevat kipulääkitystä, tarvittaessa poistetaan kengät ja laitetaan tilalle kavioiden tueksi esimerkiksi routaeristeestä tehdyt tossut tai muu sädetuki. Tämän jälkeen mietitään röntgenkuvausta sekä taustalla olevan sairauden hoitoa. 

Käsittelen seuraavaksi vain metabolista oireyhtymää kaviokuumeen taustalla. Meillä on nyt jonkun verran kokemusta kotimaasta ja maailmalta ihmisten SGLT-2 estäjien käytöstä kaviokuumehevosilla. Tulokset ovat lupaavia. Nämä lääkkeet poistavat glukoosia verenkierrosta virtsan mukana, mikä usein lisää hevosen pissaamista ja juomista. Tämä ei yleensä haittaa, mutta tulee huolehtia, että hevosella on aina, talvellakin, riittävästi vettä tarjolla. 

Lääkettä annostellaan eläinlääkärin seurannassa ja verinäytteitä kontrolloidaan säännöllisesti. Tutkimuksissa lääkkeellä on päästy hyvin nopeasti eroon kipulääkkeistä. Jos hevosen kavioissa on tapahtunut jo merkittäviä muutoksia, on tärkeää, ettei liikunnan kanssa hätäillä, vaikka hevonen voisikin jo paremmin. Liikutuksen aloittamisessa pitää malttaa noudattaa annettuja ohjeita. Pitkäaikaistutkimuksia SGLT-2 estäjien käytöstä ei vielä luonnollisesti ole, mutta toivottavasti saamme niitä tulevaisuudessa.   

Vaikka uusia hoitomuotoja kehitetään koko ajan, vanhat tutut ohjeet pitävät edelleen paikkansa. Kaviokuumehevonen hyötyy vähäsokerisesta ruokavaliosta ja painonhallinnasta. Akuutissa vaiheessa lepo on edelleen tärkeää. Hyvä sairaskengitys ja erityisesti puukengät ovat hoidon kulmakiviä. Vanhoja hyviä konsteja ei siis pidä hylätä, nyt meillä on vain niiden rinnalle tarjolla vielä yksi konsti lisää. Toivotaan, että tämä johtaa yhä useammalla hevosella laadukkaiden elinpäivien lisääntymiseen.    

  Sanna Harjupatana ELL